perjantai 17. toukokuuta 2013

Musiikki laskee testosteronitasoja miehillä

Suurinosa urheilijoista tykkää kuunnella musiikkia urheilleissaan! Vuonna 2001 tehdyn japanilaisen tutkimuksen mukaan musiikin kuuntelu laskee miehen testosteronitasoja. Yllättävintä tutkimuksessa on se, että naisilla käy päinvastainen reaktio eli heidän tasonsa nousevat! Tutkimukseen osallistui 70 henkilöä iältään 19-25 vuotta, joista puolet olivat naisia ja puolet miehiä. Heistä kymmenen kuunteli lempimusiikkiansa, kymmenen Gregorian monkseja, kymmenen populäärimusiikkia, kymmenen Mozartia, kymmenen Jazzia ja kaksikymmentä olivat hiljaisessa huoneessa.

Naisten testosteronitasot ennen musiikin kuuntelua jälkeen. Tasot nousivat musiikkia kuunnellessa. Hiljaisessa huoneessa laskivat hieman.


Miesten testosteroni laskivat musiikkia kuunnellessa. Dramaattisin pudotus oli suosikkimusiikkia kuunnellessa.


Tutkimuksessa ei testattu miten musiikkia vaikuttaa urheilutulokseen. Uskoisin kuitenkin, että jos tykkää kuunnella musiikkia urheillessa niin sillä saa paremmat tulokset aikaan kuin että ei kuuntelisi musiikkia. Tutkimuksen tulokseen ei kannata suhtautua liian tosissaan, itse ainakin aion jatkaa lempimusiikkini kuuntelua!

Lähde: Ann N Y Acad Sci. 2001 Jun; 930:448-51.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Nuorena kaljuuntuvien kannattaa huolehtia eturauhasesta!

Nuorena kaljuutuvilla miehillä on tutkimuksien mukaan suurempi riski sairastua eturauhassyöpään. Ranskalaisessa tutkimuksessa kysyttiin 388 eturauhassyöpää sairastavalta mieheltä ovatko he kaljuuntuneet ja minkä ikäisenä kaljuuntuminen alkoi. He kysyivät saman kysymyksen myös 281 terveeltä mieheltä.


Taulukon mukaan, etenkin nuorena kaljuuntuvilla miehillä on suurempi riski sairastua eturauhassyöpään.

Lähde: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21324955


Dieetillä? Chilin kapsaisiini pitää testosteronitasot ylhäällä

Matalakalorisella dieetillä testosteronitasot laskevat. Turkkilainen Uludagan yliopisto on tutkinut asiaa, että chilin sisältämä kapsaisiini nostaa testosteronitasoja dieetillä. Kapsaisiini antaa chilille sen tulisen maun, eli mitä tulisempi chili sitä enemmän kapsaisiinia siinä on. Koe tehtiin hiirillä, jossa annettiin 0,02 % prosenttia kapsaisiinia sisältävää ruokaa 40 ja 75 päivää vanhoille hiirille. Sama annos voi olla ihmiselle vaikea saavuttaa, mutta vaikutusta tulee varmasti ylipäänsä jos syö tulisempaa ruokaa. Tulinen ruoka myös lisää elimistön termogeneesia (lämmöntuottoa) ja polttaa näinollen enemmän kaloreita dieetillä!


Oikeassa taulukossa näkyy testosteronitasojen kasvaminen.


Lähde: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23013364


tiistai 12. helmikuuta 2013

FSF Instant



Olen tässä reilun kuukauden ajan testaillut Four Sigma Foodsin (FSF) Instant sienijuomajauheita, joista voi valmistaa kahvin/teen tapaista juomaa sekoittamalla pussin kuumaan veteen. Tuotteita on saatavilla neljää erilaista, joilla jokaisella on omat mahtavat vaikutuksensa. Tuotteiden nimet ovat juuri vaihtuneet, koska valtion mielestä luonnontuotteita ei saa mainostaa esim. vastustuskykyä tai suoritusta parantavina.

- Instant Chaga (Immunity)
- Instant Reishi (Longevity)
- Instant Cordyceps (Performance)
- Instant Lion's Mane (Brain Power)

Tuotteisiin ei ole lisätty mitään keinotekoisia lisäaineita, vaan värit ja maut ovat peräisin luonnonomista antimista. Kaikki tuotteet maistuvat lähestulkoon samalta, koska perusmakeutus on samanlainen. Lakritsinmaku on erittäin voimakas ja miellyttävä, koska se on peräisin luonnollisesta lakritsinjuuresta. Oma suosikkini löytyi Reishi-valmisteesta, jolla huomasin erittäin voimakkaasti rentouttavan vaikutuksen. Tykkäsin nauttia sitä iltaisin vähän ennen nukkumaan menoa.

Itse tykkäsin valmistaa juoman seuraavasti:

- Keitä 2dl kuumaa vettä vedenkeittimellä
- Sekoita jauhepussi lusikalla kuuman veden sekaan
- Lisää perään 2dl viileää vettä

Lisäsin viileää vettä perään hieman lieventämään makeutta ja samalla sain suoraan juontilämpöisen juoman eikä tarvinut polttaa kieltä kuumalla vedellä. Voit käyttää jauheita ihan missä muodossa vain. Lisätä niitä pirtelöön, aamupuuroon tai suoraan pussista suuhun jolloin se maistuu aivan lakritsijauheelta.

Hintaluokka: n. 20-25 € / 20 annospussin paketti
Mistä ostaa? Suoraan valmistajan kotisivuilta: http://www.fsfstore.com/ (koodilla: tryshrooms pieni alennus tilauksesta) tai monista muista hyvin varustelluista luontaistuotekaupoista.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Laatu tekee paheestasi paremman

Jos luet tätä blogia niin tavoitteenasi on luultavasti terveellisempi elämä. Mutta tämä ei vielä tarkoita, että olisit luopunut kaikista paheista. Moni lukija varmasti polttaa vielä tupakkaa. Kaupassa myytävät tupakat sisältävät tuhansia epäterveellisiä kemikaaleja rotanmyrkystä lähtien! Tiesitkö, että on olemassa parempaa tupakkaa, oikeaa tupakkaa! Esimerkiksi suomalainen Tupakkakauppa Pajazzo myy Manitou-merkkistä irtotupakkaa, joka sisältää ainoastaan sitä itse tupakkaa, eli kuivattua ja jauhettua tupakanlehteä. Eli joudut itse käärimään tupakkisi, mutta tämä tarkoittaa että tiedät tasan tarkkaan mitä poltat! Kaupan tupakoissa sen kemikaalit saavat aikaan merkkikohtaisen maun ja savulle sakean koostumuksen. Manitouta polttaessa savu on yhtä hentoa kuin nuotiosta nouseva savu, eikä se jää leijailemaan kymmeniksi sekunneiksi ilmaan. Myös suussa tämä tupakka tuntuu erittäin paljon miedommalta.

Myös nuuskalle on ilmestynyt parempia vaihtoehtoja. Kaupan marketeista löytyy nykyään nikotiinittomia tuotteita, mutta myös Ruotsin maalta on saatavilla hieman parempaa mallia. Skruf Selection White on valmistettu luomutupakasta. Tupakan viljelyvaiheessa siis ei ole käytetty ollenkaan haitallisia torjunta-aineita, jotka jäävät tupakkaan erittäin voimakkaasti. Tuote sisältää kuitenkin normaalin määrän nikotiinia eli 8mg/g.


En tietenkään suosittele kenenkää ruveta käyttämään kumpaakaan, mutta edellä mainittujen tuotteiden avuilla voit vaihtaa parempaan ja sitä kautta lopettaa kokonaan. Jokainen varmasti ymmärtää, että ei esimerkiksi savun hengittäminen keuhkoihin voi olla terveellistä ja että nuuska ei kuulu ylähuleen. :)

perjantai 23. marraskuuta 2012

Harjoitusohjelma aloittelijoille: Arnoldin kultainen kuusikko

Arnold Schwarzeneggerin nimeä kantava Arnoldin kultainen kuusikko -harjoitusohjelma on raskaista perusliikkeistä koostuva ohjelma aloittelijoille. Ohjelmassa on tarkoituksena treenata ihmiskehon kaikki lihakset kolmena kertana viikossa. Idea perustuu siihen, että naturaalitreenaajien lihasten kasvua tapahtuu enintään 72 tuntia harjoituksen jälkeen, joten saadaan optimaaliseksi treenata jokainen lihas kolme kertaa läpi viikossa. Ohjelmassa pyritään lisäämään harjoituspainoja aina, kun pystyy saamaan 2-3 toistoa yli suositellun määrän.

1. Takakyykky
4x10, 2 minuutin tauko sarjojen välillä

Jos et pysty tekemään takakyykkyä niin korvaavana liikkeenä voidaan käyttää jalkaprässiä tai maastavetoa.

2. Penkkipunnerrus
3x10, 2 minuutin tauko sarjojen välillä

3. Leuanveto leveällä otteella
3xniin monta toistoa kuin jaksat tehdä, kun alat saamaan yli kymmenen toistoa voit käyttää lisäpainoja, 2 minuutin tauko sarjojen välillä

4. Niskan takaa punnerrus
4x10, 2 minuutin tauko sarjojen välillä

Monille niskan takaa punnerrus voi tuottaa kipua olkapäihin, joten voit tehdä sen myös normaalina pystypunnerruksena.

5. Hauiskääntö tangolla
3x10, 1½ minuutin tauko sarjojen välillä

6. Istumaannousu
3-4x20 toistoa tai niin monta kuin jaksat tehdä levähtämättä, 1 minuutin tauko sarjojen välillä

Lue blogistani lisää vinkkejä ja lihaksesi suorastaan räjähtävät kasvuun!


MOTIVAATIOTA!

torstai 22. marraskuuta 2012

íHerb suositukset

Carlson Labs, Vitamin D3, 2000 IU, 360 Soft Gels

D-vitamiinin tarpeellisuus lienee tullut kaikille selväksi vuosien myötä. Paljon kehuttu Carlsonin 50µg sisältävä D-vitamiinikapseli auringonkukkaöljyssä. Naisille suosittelen yhtä kapselia ja miehet voivat hyvillä mielin ottaa kaksikin kapselia.

  

Healthy Origins, Probiotic, 30 Billion CFU's, 60 Vcaps

Tämä maitohappobakteerivalmiste sisältää huikeat 30 miljardia maitohappobakteeria per kapseli! Maitohappobakteereja on vielä kahdeksaa erilaista, joka takaa monipuolisen tehon. Sisältää 5-30 kertaa enemmän maitohappobakteereja, kuin suomalaiset valmisteet. Hintalaatusuhde siis täysi kymppi!


Healthy Origins, Astaxanthin, 4 mg, 150 Softgels

Astaksantiini on yksi luonnon vahvimmista antioksidanteista. Suosittelen tuotetta kaikille auringonpalvojille. Kun alkaa syömään vähintään kuukausi ennen kesää yhden kapselin päivässä niin saat ihollesi hyvän suojan joka estää sitä palamasta ja antaa paremman rusketuksen.

 

Now Foods, Lutein Esters, 20 mg, 120 Softgels

Tämä suositus on nörteille! Oletko huomannut, että jos istut päivän koneella niin silmäsi tulevat kipeäksi? Itse olen tällä valmisteella välttänyt silmäkivut, vaikka kuinka pitkään tulisi istuttua koneella. Kannattaa kokeilla!


BONUS! Käyttämällä koodia VON556 saat 5 dollarin alennuksen tilauksesta ja mikäli tilaat yli 40 dollarilla saat huikean 10 dollarin alennuksen samalla koodilla!