Brasilialaisen tutkimuksen mukaan viiden minuutin tauko sarjojen välillä tuottaa maksimaalisen kehityksen voimatasojen kasvamisessa. Tutkimus kesti yhteensä kuusitoista viikkoa ja mukana oli 36 vähintään neljä vuotta treenannutta urheilijaa. Urheilijoiden harjoitteluohjelma oli jaettu kaksijakoiseksi eli ylä- ja alakroppatreeneiksi.
Koehenkilöt treenasivat neljä kertaa viikossa samalla ohjelmalla. Toistomäärät riippuen liikkeistä olivat 4 - 6 tai 8 - 10. Maanantaisin ja torstaisin koehenkilöiden harjoitteluohjelma koostui seuraavista liikkeistä: penkkipunnerrus, vinopenkkipunnerrus, ylätalja, leuanveto kapealla myötäotteella, niskantakaapunnerrus, hauiskääntö sekä ojentajapunnerrus. Jokaista liikettä kohden henkilöt tekivät kaksi lämmittelysarjaa tehden puolella normaalista harjoittelupainosta kaksikymmentä toistoa. Lämmittelyn jälkeen he tekivät 3 sarjaa failureen (siihen asti ettei jaksa enää nostaa) asti. Tiistaisin ja perjantaisin koehenkilöiden harjoitteluohjelma koostui seuraavista liikkeistä: jalkaprässi, hack-kyykky, reidenojennus, reidenkoukistus sekä pohjenousu.
Yksi ryhmä piti minuutin sarjatauon, toinen ryhmä kolmen minuutin sarjatauon ja viimeinen ryhmä viiden minuutin tauon sarjojen välillä. Tutkijat mittasivat maksimitulosta penkkipunnerruksessa ja jalkaprässissä. Testit tehtiin tutkimuksen alkaessa, kahdeksan ja kuudentoista viikon jälkeen.
Ylemmässä taulukkossa näkyy kehitys penkkipunnerruksessa ja alemmassa jalkaprässissä. Taulukoista voidaan päätellä, että viiden minuutin sarjatauon pitäneillä voimatasot ovat kehittyneet merkittävästi eniten. Eli jos haluat kasvattaa voimatasojasi parhaiten, treenaa raskailla painoilla ja pidä viisi minuuttia taukoa sarjojen välillä.
(Lähde: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19811949)
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)